Jaahas, nyt tulikin tenkkapoo. Lähteäkö suoraan pohjoiseen vaiko vielä jonnekin muualle, vaikka etelään. Päätin heittää dollarilla kruunaa ja klaavaa. Etelä voitti. Ryhdyin miettimään eteläisiä maita ja muistin Australian. Miksipä ei.

Lapsena luin sellaista kirjasarjaa, jossa hyvin tärkeässä osassa seikkailivat joko poika tai tyttö ja hänen koiransa Ajax. Tällä lapsella oli myös hevonen ja hän eleli karjatilalla jossakin päin Australiaa. Kirjat olivat jännittäviä ja melko tunteellisiakin. Siispä voisin lähteä katsomaan, millaisia australialaiset tilat todellisuudessa ovat.

Uskokaa tai älkää, myös Australiassa tunnetaan bed and breakfast-matkailu. Päädyin aika syrjäiselle mutta hyvin viehättävälle maatilalle, jonka takana nousivat jykevät kalliot. Bed järjestyi helposti, joskin yöstä tuli levoton, sillä kuvittelin kuulevani kojoottien ja susien ääntelyn kalliorinteiltä. Ja eikös vain joku raapinut kynsillä oveani...

Kun seuraavana aamuna heräsin, aurinko paistoi upeasti ja kojootit, sudet ja ne vielä suuremmat olivat kadonneet sen sileän tien. Mutta niin olivat  kadonneet myös kokki, keittiöapulainen ja lammaspaimen. Lähes koko henkilökunta makasi influenssassa höyhentäkkiensä alla ja perhe hääri minkä ehti pitääkseen huolta vieraista.

Kysyin voisinko mitenkään auttaa ja toki minulle tekemistä löytyi. Voisin huolehtia lampaiden paimentaisesta. Tosin ne eivät kuulemma juuri paimenta tarvinneet, niin sävyisiä ne olivat. Mitä vielä, niitä ei yksinkertaisesti voinut paimentaa, sillä ne haistattivat paimenella pitkät ja jyräsivät laumana minne huvitti. Arvelin, että  tällainen kapinatila oli ollut vallalla jo pitkään.  Asia vahvistui, kun seuraani lyöttäytyi ihastuttava  lammaskoira. Lampaat suorastaan nauroivat sille ja kävivät näykkimästä sitä jaloista. Lammaskoiran mielestä lampaat olivat varsinaisia pässinpäitä, lampaiden mielestä taas koira se vasta lammas olikin.

Otin lammaskoiran suojelukseeni ja niin vaeltelimme päivän, minä torveen puhallellen ja lammaskoira samassa tahdissa ulvoen, kallioilla. Lampaat puuhasivat kuka mitäkin. Siinä kulkiessa kalliotkin kutistuivat mäennyppylöiksi, joista ei saanut hurjia tekemälläkään.

Ensimmäisen kerran näin lampaiden tottelevan illan hämärtyessä, kun isäntä kilisytti alhaalla laaksossa kelloa. Karvakasat säntäsivät matkaan sorkat kipinöiden. Oli kunnon sapuskan aika.

Tällä jutulla ja kuvalla olen mukana Ainon Eläinsafarin L-päivässä.