Laukkakisan voittajan nimi ei ikinä selvinnyt minulle, mutta Odessaan lähdettiin siltä seisomalta ja koko suvun voimin. Junalla. Ja koska paikalliset eivät kai oikein keksineet minne olisivat minut siinä hötäkässä pistäneet, niin nappasivat mukaan seurueeseen. Mikäpäs siinä, vaikka pattini ja paukanami ovat jo kadonneet itsestään, löllöttely kylpylässä ei tuntunut hassummalta ajatukselta. Ainokin sitä taisi suositella!

Rymistäessämme arojen ja pienten kylien halki vaunuissa ei virrannut ainoastaan tee, se täytyy myöntää. Ja vieraanvaraisuudesta oli todella vaikea kieltäytyä.

Niinpä kun jossakin vaiheessa jo Ukrainan puolella ollessamme huomasin junan vieressä laukkaavan massiivisen sarvipään, en uskonut silmiäni ja peitin seuraavalla kierroksella päättäväisesti lasin kämmenelläni. Mutta kun katsoin uudelleen, olento oli yhä siinä. Ei kai sentään pelsepuupi...

Tönäisin vieressäni istuvaa neitokaista ja osoitin olentoa, joka muistutti härkää. Tyttö kiljaisi ja aloitti mahdottoman pajatuksen ja kaikki vaunussa olevat kiljuivat ja osoittelivat sormellaan ja taputtivat käsiään.

Tilanteen rauhoituttua selvisi, että kilpasille kanssamme lähtenyt eläin oli VISENTTI - Euroopan biisoniksikin kutsuttu. Aiemmin se oli yleinen lähes koko Euroopan alueella, nyt sitä elää vapaana vain harvassa pakassa - yksi niistä Ukraina.

Kippis sille, luulen isäntämme hihkuneen. Ja siinä ei auttanut kieltäytyä. Saapumisemme Odessaan mahtoi olla hurja näky...

Tällä kortilla ja tarinalla mukaan Ainon Eläinsafarin V-päivään.