Olen jo pitkään kaivannut uutta sivupohjaa. Mutta pelkäsin että jos moiseen hankkeeseen ryhtyisin, kaikki menisi yltympäri ja sekaisin. Äsken, vain muutama minuutti sitten, päätin ryhtyä tuumasta toimeen eli etsimään sivupohjantekijää.

Ensin menin varmuuden vuoksi katsomaan valmiita pohjia ja yksi näytti sievältä. Painoin yhtä nappia ja hips vaan, ihan on kuin uudet sivut!

En siis ainakaan heti ryhdy teettämään uutta sivupohjaa. Sen sijaan haluaisin kysäistä teiltä blogivierailta, kuinka toimisin bloggerissa olevan Kenkätalon eukon suhteen. Olisiko kovin hankalaa, jos mini- ja nukkisjutut pöllähtäisivät tähän samaan blogiin? Teen niitä juttuja koko ajan, en vain viitsi päivittää tuota bloggerissa olevaa sivuani. Jotenkin se ei tunnu omalta.

Siispä mitä mieltä olette, jos täältä löytyisi myös nukkisjuttuja? Edellyttäen tietysti että jaksan kuvata ja saan kutakuinkin järkeviä kuvia aikaiseksi.