365 korttia sanomalehdistä/Kortti 7: Tämänkin kortin materiaali on ihan puhdasta sanomalehtitavaraa, mitä nyt tuo punainen puusydän lisänä.

Mitä mielessä1: HÄÄT. Ajattelin tässä samalla avata itselleni haasteen, jossa kuvapäiväkirjan omaisesti teen ja julkaisen asioita, jotka pyörivät mielessä ja ovat juuri sillä hetkellä ajankohtaisia joko henkilökohtaisesti tai työhön liittyen - usein molemmin.

Olen aina ollut kova kirjoittamaan, myös päiväkirjaa. Nyt työ vaatii niin paljon kirjoittamista, että ilmaisen mieluummin itseäni enemmän kuvin kuin sanoin. Aina on kuitenkin asioita, jotka vaativat purkautumistietä...Yhdistelen samalla näitä haasteita, esimerkiksi Ainon sanomalehtihaasteen kanssa tämä sopii hyvin. En lupaa korttia per päivä, mutta jonakin päivänä niitä voi tulla jopa kaksi. Kokeilen nyt ensin viikon ja mukaan saa tulla, jos korttipäiväkirja innostaa. Siis aiheilla jotka itseä innostavat, minua ei tarvitse seurata mutta linkki olisi kiva.

Niin, en ole menossa naimisiin, Suomessahan ollaan yksiavioisia.  Mutta olen työn vuoksi selvittänyt kesän hääjuhlapaikkojen tilannetta ja samalla huomannut tekeväni hääkortin toisensa perään. Ja miettiihän niitä omiakin häitään samalla, ainakin sitä että niistä on niin kauan, ettei hääpäivää enää vietetä.

Mukaan voi toki tulla minunkin aiheellani, tällä kertaa HÄÄT!