1245653740_img-d41d8cd98f00b204e9800998e

 

Jaahah, samat sanat Ainon kanssa. En ole lukenut Nick Hornbyn kirjaa Uskollinen äänentoisto, joka oli aiheena keskusteluohjelmassa Kymmenen kirjaa rakkaudesta. En ole lukenut mitään hänen kirjoistaan, sanotaan vaikka niin että epäilen, etteivät ne tyyliltään, aiheiden käsittelytavalta, aiheiltaan kiinnosta minua. Tai olen epäillyt.

Mutta nyt, katsottuani tuon ohjelman ainakin tämä kirja rupesi kiinnostamaan. Ohjelma onnistui siis yhdessä tai kahdessakin asiassa; se antoi kutakuinkin hyvän kuvan kirjasta josta en ole lukenut edes arvosteluja, esittelyjä tai takakantta. Lisäksi se sai minut kiinnostumaan tuosta levymiehestä ja hänen maailmankuvastaan, jota en kylläkään voi jakaa.

Eikö vieraisiin maailmoihin tutustuminen ole yksi kirjallisuuden jännittävimpiä anteja!

Rakkaudesta sitten...en usko että levyjen kerääminen, postimerkkeily, hyönteisten tutkiminen tai ylipäätään mikään järjellinen harrastus voisi olla este rakkaudelle, jos perustat ovat kunnossa. Useinhan tällainen intohimoinen harrastus on kuitenkin toisen osapuolen tiedossa jo tutustumisvaiheessa.

Yhteistä on tietysti syytä olla, mutta omaakin. Joskus olen ajatellut liian vähän tilaa antavaa suhdetta siten, että kaksi syksyllä viimeiseksi puuhun jäänyttä lehteä hankaavat toisiaan päivästä päivään, kumpikaan ei osaa tai ymmärrä toisen tarvetta omaan tilaan.

Tällaiset ajatukset tulevat varmasti iän ja pitkän parisuhteen myötä. Siis, mielestäni tarvitaan paljon yhteistä mutta myös sitä omaa.