Tein juuri ATC-kortin aiheena Oppineidenkukka ja kun Ainon haasteessa myös matkustetaan, paikaksi tuli Oxford. Kortti ei tosin ole vielä nähtävillä, joten tämä on tällainen "ingressi". En nimittäin vielä ole OPPINUT, kuinka uuden tietokoneeni uutta kuvankäsittelyohjelmaa käytetään, joten en saa korttia täällä töissä näkyviin.

Siinä tuli samalla pohdittua enemmänkin tuota oppimista ja kehittymistä. Samoin kuin eilisessä keskustelussa, jota kävin mieheni kanssa ja jossa ei mihinkään oikestaan päädytty. Ei se silti huono keskustelu ollut, asioiden ääneen sanominen selventää niitä omassakin päässä. Tai kirjoittaminen.

Totesin etten opi tässä nykyisessä työssäni enää mitään, etten kehity mihinkään suuntaan. Eikä se tarkoita sitä, etteikö tässä olisi oppimista, vaikka tuo uusi ohjelma. Jotenkin tunnen saavani tästä niin kovin vähän, henkisesti. Aineellisesta ei kannata puhuakaan.

Silti pidän tästä työstä. Entä onko se juuri työ, jossa kasvetaan ja opitaan? Voisiko ajatella että työ on se jota tehdään ja jolle annetaan ja sitten, joskus, se myös palkitsee. Ja se muu haetaan muualta, etenkin kun minun työni on loppujen lopuksi aika vapaata ja varsinkin näiden seinien puitteissa voin tehdä asiat suurimmaksi osaksi oman tahtini mukaan. Välillä voin tekaista vaikka pienenpienen ATC-kortin eikä kukaan marmata niskan takana.

Voisin siis jatkaa ranskanopiskelua, perehtyä paremmin tietotekniikkaan, kirjoittaa, päättää opiskella netin välityksellä mitä tahansa, lähes. Voisin pitää yhteyttä eri puolilla maailmaa eläviin ihmisiin, voivin voisin...tuntea vähemmän huonoa omaatuntoa siitä, että en koko ajan järjestele kirjoja.

Joku ehkä ihmettelee, miksi en mainite lukemista, vaikka työskentelen antikvariaatissa. Tein tämän asian itselleni joku vuosi sitten selväksi. Lukeminen on niin rakas ja tärkeä asia, että se on säästettävä vapaa-aikaan, muuten se väljähtyy.

No, nyt olen pyöritellyt asioita suuntaan ja toiseen ja lopulta tekisikin mieleni kysyä itseltäni minne se reipas ja asioista kiinnostunut ja niihin tarttuva Taina on kadonnut, se jonka lapsuuden lempikirja oli Taina Tomera auttaa mummia.

Olen ehkä vain sateen liottamassa mielentilassa, kuten aina ennen messukauden alkamista. Kun juuri ennen suuren ja tärkeän työrupeaman alkua pitäisi olla iskussa, olen lysyssä.

Mikäli joku tunnistaa tästä jotakin itsessään tai keksi muuta sanomista, kommentit ovat teretulleita!