1714518.jpg

Näin tässä taas kävi. Yhdestä lapsuuteni toisaalta rakkaimmasta, toisaalta pelottavuuteen asti murheellisesta kirjasta oli todella vaikea tehdä korttia, joka edes jollakin tavoin kuvaisi tunteitani.

Kun olin joko kolmannella tai neljännellä ala-asteella, keskiviikon kaksi viimeistä tuntia oli varattu jonkin kirjan ääneen lukemiseen. Enimmäkseen opettaja luki meille, välillä myös oppilaat vuorotellen.

Yksi noista kirjoista on jäänyt päällimmäiseksi mieleeni: Lassie palaa kotiin. Nuo kaksi tuntia, jotka tämän kirjan lukemiseen oli varattu, olivat toisaalta ihania, toisaalta kamalia. Koko luokka itki tunnista toiseen - niin minä sen ainakin muistan. Enkä vähiten minä itse. Ja kun sitten lähdettiin porukalla kävelemään kotiin, sama itku jatkui. Huh! Mutta eipähän ketään haukuttu itkupilliksi, Lassien ja hänen isäntänsä kohtalo koskettivat kyllä koko porukkaa.

Ennen kuin sain ensimmäisen oman koirani, naapurustoomme muutti hurmaava tummasävyinen Lassie-pentu, Ponzo nimeltään. Ja koska minä pidin kovasti koirista ja Ponzo kuului siskoni parhaan ystävän perheeseen, sain viedä sitä usein ulos. Ponzosta kasvoi todella ylväs koira, jonka ansiosta lassiekoirilla on aina erityinen paikka sydämessäni.

Tämä on siis vastaukseni ATC-Ciria inspirated by books haasteeseen 19 Lassie come home.