Ajattelin, että helpon tapa päästä sieltä Siperian perukoilta olisi ottaa sikarouvan tarjous vastaan ja lentää hänen seurueessaan Pariisiin. Vaikka hälytyskellot pimputtivät päässäni kiihtyvällä vauhdilla, nousin koneeseen.

Alkumatka sujui hyvin, mutta sitten kapteenille ja sikarouvalle alkoi tulla  tauotta viestejä, jotka selvästi hermostuttivat heitä. Emme voisi laskeutua Pariisiin - sääolojen vuoksi - kuten lentäjä ilmoitti. Pulma oli kuitenkin pian ratkaistu. Rouvan mahtavan kontaktiverkoston ansiosta päädyimme Liettuan syrjäseudulle, hevostilalle. Ja lähes yhtä hämäräperäiselle kuin sikatila oli ollut.

Koska kukaan ei tiennyt, kuinka kauan oleskelumme - voisi sanoa piileskelymme - tuolla hevostilalla kestäisi, päätin lähteä katselemaan nelijalkaisia ystäviämme. Mutta kun lähestyin erästä tallia ja sen edessä seisovaa komeaa oria, tallista säntäsi vimmastunut mies heinähankoa heiluttaen ja käsittämättömällä kielellä karjuen.

Onneksi sikarouva pyyhälsi jostakin paikalle ja selvitti tilanteen. Tuo heinähangon heiluttaja oli tallimestari, jonka oli käsketty huolehtia myös siitä, etteivät ulkopuoliset hiiviskelisi nurkissa. Mutta nyt hän sai tehtäväkseen esitellä minulle tilan toimintaa.

Minulle selvisi, että tilalla kasvatettiin lihahevosia eli hevosia, joiden ainoana tarkoituksena oli päätyä ruokapöytään. Pääasiallisena lihahevosrotuna käytettiin Liettuan omaa työhevosrotua ZEMATUKAITA, jonka maatalouden kehitys oli jäänyt lähes "työttömäksi". Lisäksi tilalle tuotiin teurastettavaksi hevosia maista, joissa hevosesta eroon pääseminen siinä vaiheessa, kun se pitäisi pystyä kunniakkaasti järjestämään, oli käynyt mahdottomaksi. Kyllä vain, Suomi oli yksi näistä maista. Säädökset hevosen lopettamisesta ja omalle maalle hautaamisesta ovat erittäin tiukat, hevosenlihalla taas ei ole juurikaan arvoa ja siksi hevosen teuraaksi saamisesta joutuu maksamaan huimia hintoja.

Tässä astuvat kuvaan hämärämiehet, jotka ostavat mitättömällä hinnalla hevosia, jotka olisi pitänyt voida lopettaa jo ajat sitten ja kuljettavat nuo väsyneet eläimet epäinhimillisissä oloissa otollisempiin maihin, esimerkiksi Italiaan ja näköjään myös Liettuaan. Teurastuksen jälkeen eläimistä tehdään kalliita lihajalosteita, joista sitten pieni määrä päätyy myyntiin myös Suomen herkuttelijoille. Tyrmistyttävää mutta totta!

Kysyin tallin edessä yhä seisovasta komeasta orista. Se oli tallimestarin silmäterä, mutta zemaituka rodultaan ja menossa pian teuraaksi, vaikka olikin vielä aivan nuori. Sillä oli kyyditty herrasväkeä kärryissä ja ratsasteltu jonkin verran, mutta käyttöä ei ollut tarpeeksi.

Marssin siltä seisomalta sikaemännän luo ja pyysin häntä kysymään tilan omistajalta, voisinko ostaa hevosen. Kreivi mikä lien rahoja oli yhä jäljellä, tulisivatpa hyvään käyttöön. Olin nimittäin jo pitkään haaveillut omasta hevosesta, tosin en tästä rodusta, josta en ollut aiemmin kuullutkaan.

Hetkisen kuluttua emäntämme palasi takaisin ja ilmoitti, että hevonen oli minun eikä maksusta sopisi puhuakaan, sen verran vaivaa he olivat kuulemma minulle aiheuttaneet. Hevonen saapuisi asianmukaisin paperein ja terveystodistuksen Marianhaminen satamaan heti seuraavassa mahdollisessa laivassa, joten minun oli syytä kiiruhtaa järjestelemään asioita Ahvenanmaalle ja koto-Suomeen.

Olen nyt siis mafiahevosen omistaja. Toivottavasti minun ei tarvitse maksaa kauraturvastani suojelurahoja lopun ikääni!

Tällä tarinalla - jossa muuten piilee totuuden häivä - ja kuvalla mukaan Ainon Eläinsafarin Z-päivään.