Aamulla kreivi mikä lie oli itse saattelemassa minua matkaan. Hän tarjosi minulle tehtävää, josta saisin runsaskätisen palkkion ja joka vaikutti kiinnostavalta. Niinpä teimme sopimuksen ja minusta tuli kreivin palkollinen.

Ensin matkasin tilanhoitajan kyydissä lähimpään kaupunkiin. Hän vei minut asemalle ja tyrkkäsi kainalooni HANHEN, joka minun oli määrä toimittaa Pariisiin Les Hallesin markkina-alueelle eräälle tietyllä Monsier Dubanille, joka oli sen jouluksi tilannut.

Tunsin oloni kuninkaalliseksi noustessani kaakattajan kanssa junaan...Minulla oli työpaikka, reilu matkakassa ja yöpaikka varattuna Palais Orseystä Pariisista.

Kun saavuin perille, oli jo myöhä ja kaupuni kimalteli ympärilläni sadunhohtoisena. Mutta Hallit, niiden löytäminen osoittautui aivan mahdottomaksi. Kyselin ja kyselin, vastaantulijat hymyilivät minulle merkillisesti, kunnes tapasin amerikkalaisen turistin, joka tokaisi:

Les Halles is gone, but there is still much to see!

Vai niin. Jalkani olivat poikki, Monsier Dubania ei ollut ollut olemassakaan ja kun yritin soittaa kreiville hänen antamaansa numeroon, sain tietää, ettei se ollut käytössä. Kuinka mahtaisi olla hotellivaraukseni laita, entä lento seuraavalle päivälle...Se tehtäväni jännittävin osuus!

Ei auta vetistellä. Otin taksin Palais Orseyhin ja kun se pysähtyi tismallalleen portaille johtavan punaisen maton kohdalla, piccolo kiiruhti avaamaan oven ja nappasi hanheni käsivarsilleen hekeäkään epäröimättä.

Kyllä rouva, sviittinne on valmiina. Kyllä rouva, huomisen lentoliput odottavat teitä reseptionissa...Ja hanhi, totta kai me huolehdimme siitä.

Nautitteko illallisen huoneessanne vai...?

En ymmärtänyt yhtään mitään, mutta päätin siirtää huoleni huomiselle. Nyt oli aika siistiytyä ja siirtyä illalliselle kimaltavien kattokruunujen alle.

No niin, tällä kortilla ja turinoinnilla olen mukana Ainon eläinsafarin H-päivässä.