Nyt kävi kuulkaas niin, että viimeinen vuorokausi - juuri tuo Y-vuorokausi :) - vierähti Idän pikajunassa Siperian halki matkatessa. Oli siis pakko jättää yksi päivä väliin, oli niin pimeääkin että eihän siellä mitään eläimiä näkynyt.

Mutta nyt olen perillä New Yorkissa tapaamani naisen isoäidin luona - jos se nyt on hän. Nimi ja kylä täsmäävät, muu ei. Kun saavuin tänne kylään ja tiedustelin mistä nainen löytyisi, minut johdatettiin kunnioittavasti pokkaillen suuren portin taakse. Heti kun valvontakameran silmä oli osunut minuun, portti surahti auki. Edessäni oli valtava puisto ja jossakin horisontissa kartanomainen rakennus.

Tuolta päärakennukselta minua noutamaan saapui tummin aurinkolasein sonnustautunut kuljettaja autolla, jonka merkkiä en osaa edes kuvitella. Portailla meitä odotti "isoäiti" - hoikka, tyylikäs ja ikäisekseen erittäin hyvin säilynyt naisihminen, joka nappasi käsistäni heti tuomani tuliaiset turhia kiittelemättä.

Sain sentään kupillisen cappuzinoa ja keksin lautasen reunalle. Emäntäni kanssa viettämäni pienen juttutuokion aikana selvisi, että tämä oli aikanaan, kolhoosin lopetettua toimintansa, lunastanut sen rakennukset pilkkahinnalla. Samalla hän oli ostanut myös sikalan, jossa oli neuvostoaikana työskennellyt. Niillä tuloilla hän nyt eleli.

Nähtyäni epäuskoisen ilmeeni nainen kertoi, ettei se ollutkaan mikään tavallinen sikala. Siellä kasvatettiin kaikkia mahdollisia sikarotuja ja kysyntää oli enemmän kuin tarjontaa. Tuottoisimmaksi oli osoittautunut YORKSHIRE-SIKA - kuvassa taempana.

Nainen päätti viedä minut varmuuden vakuudeksi katsomaan joitakin sikojaan. Marssiessamme peräkanaa pihan perälle voin vaikka vannoa, että minä muistutin enemmän sikalanemäntää kuin hän. Kysyessäni sikojen hoidon raskaudesta hän purskahti nauruun:

Njet njet, eihän hän toki itse sikoja hoitanut! Tuskin asuikaan täällä, ainakaan tällaiseen ikävään vuodenaikaan...

Näimme pihan perällä pari aitausta ja niissä joitakin sikoja. Ei se kyllä miltään ammattimaiselta sikalanpidolta vaikuttanut eikä sen tuotolla ainakaan tätä ylellisyyttä kustannettu. Kierroksen jälkeen olinkin kutakuinkin helpottunut, kun nainen sanoi aikovansa vielä samana iltana Pariisiin ystävänsä yksityiskoneella. Sitä ennen hänellä oli asioita hoidettavanaan. Ehkäpä haluaisin jatkaa matkaani heti tai mahdollisesti samalla kyydillä...En vielä päättänyt muuta kuin että tänne en jää, käytännön tilanteissa minussa ei ole salapoliisin vikaa ja toivon vain, että paketti jonka toin sisälsi oikeita ameriikantuliaisia!

Tällä tekstillä ja kortilla mukaan Ainon eläinsafarin Y-päivään!