Talot ovat suuri rakkauteni. Niinpä Pienen ATC-haasteen aihe iski täysillä, joten tässä vastaukseni. Samalla osallistun toistamiseen Annen Haastan sinut-haasteeseen, siivethän ovat sieltä tutut.

Kerron vielä tarinan siitä, millaisia ajatuksia tämän talon ympärillä liikkuu.
Rakastan siis taloja, vanhoja taloja. Kun olin lapsi, ajoimme usein isän kanssa kaksin Savoon mummolaan. Matkaa kertyi neljäsataa kilometriä, mutta minusta oli ihanaa matkata kaksin isän kanssa, olla autossa, jutella ja katsella maisemia.
Varsinkin siellä matkan loppupäässä riitti kivisiä peltoja ja autioituneita harmaita taloja. Minun oli vaikea kestää sitä, että talot oli jätetty sinne yksin, tyhjilleen. Niinpä tarkkailin jokaista tönöä etsien elonmerkkiä. Vaikka miten huterasti roikkuva harmaantunut verho ikkunassa, haalistunut tekokukka verannalla, linnunjälki pihakinoksessa...mikä tahansa pienikin elonmerkki ja sain syyn uskoa, että oli sittenkin joku, joka asui tuossa talossa, rakasti sitä ja piti siitä huolta.
Ensimmäinen oikea kiista, jolla minun mielestäni oli jotakin merkitystä, johtui myös noista taloista. Olimme taas matkalla isän kanssa ja minä sain päähäni, että kyllä tuossa puoliksi luhistuneessa mökkerössä joku asuu. Sillä kertaa isä oli kuitenkin päättänyt pudottaa minut maanpinnalle ja väitti tiukasti vastaan. Hän jatkoi niin kauan, että rupesin itkemään ja hän taisi perääntyä tai ainakin lopettaa.
Niin, tämäkään talo ei näytä hääppöiseltä, mutta joku sitä suojelee ja rakastaa. Merkit ovat selvät, vai mitä?