Levättyäni yön yli Pariisissa päätin kuin päätinkin käyttää kreiviltä saamani lentoliput, vaikka epävarmuus tehtävän suorittamisesta vaivasi mieltäni. Minun oli nimittäin määrä lentää Islantiin ja etsiä sieltä jokunen islanninhevonen kreivin tiluksille käyskentelemään. Illallispöydässä olin tullut paljastaneeksi innostukseni tähän hevosrotuun ja haaveeni päästä sen kotimaahan viettämään 50-vuotispäivääni - monen monen vuoden kuluttua.

No, matka toteutuisi nyt aikaisemmin enkä jättäisi tilaisuutta käyttämättä. Niinpä koneeseen vaan ja kyllä kelpasi, matkustin business-luokassa ja tuskin olin ehtinyt istahtaa paikalleni, kun minulle tuotiin pullollinen erinomaista shampanjaa ja kirje - kreiviltä.

Siinä hän kertoi halunneensa vain toteuttaa haaveeni matkasta Islantiin. Hän perui toimeksiantoni etsiä sopivia islanninhevosia ja arveli, ettei gebardien ja issikoiden ollut hyvä vaellella samoilla laitumilla. Hän toivotti hyvää matkaa ja kehoitti käyttämään matkakassan parhaaksi katsomallani tavalla!

Arvoitus siis ratkesi parhain päin! Ilahduin siitä niin, että päädyin tarjoilemaan vieressäni istuvalle amerikattarelle kuohujuomaa. Matka sujui nopeasti yhteisestä elokuvaihastuksestamme Woody Allenista ja Brooklynista jutellessa.

Päästyäni vihdoin Islannin maaperälle hankkiuduin heti vaellustallille ja onnistuin pääsemään mukaan vuorokauden mittaiselle reissulle. Matka upeiden maisemien halki jonkinlaiselle karjamajalle taittui vauhdikkaasti. Illan tullen olimme perillä ja hevosystävämme pääsivät levähtämään majaa ympäröivälle laitumelle.

Maisema ja tunnelma olivat hektisen Pariisin jälkeen niin taianomaisen hurmaavat, että muu tarinointi tuntui turhalta. Paitsi että Islantihan tunnetaan satujen saarena ja koska näin on, uskon että Islanninhevosilla on oma suojeluskeijunsa. Ja totta, siellähän se kurkistelee kurkihirrellä.

Tällä kuvalla ja tarinalla olen mukana Ainon eläinsafarin I-päivässä!