Jaahas, tässä nyt on se alkavan vuoden toivekorttini. Todellisuudessa tästä kyllä tuli huumorikortti. Edelliseen postaukseen viitaten tässä ehkä paljastuu se puolikarjalainen perimä - itkua ja naurua vuorotellen. Tai sitten on sukellettava syvemmälle psykologiaan. Ehkä minä syvällä alitajunnassani todella toivon, että kun ensi vuonna palaan kotiin valkoisella ratsulla tai punaisella pyörällä, perheeni odottaa minua ovella kukkasten ja tarjottimien kanssa, siisteinä ja suittuina koiraa myöten. Huh!
No, jotakin totta tässä kortissa sentään on. Toivon tulevalta vuodelta, että me pysymme kiinteästi perheenä kuten tänäkin vuonna, mutta että jokaiselle jää myös oma henkilökohtainen tilansa. Myönnän olevani tilasyöppö - hallitseva - mutta en lupaa parantaa tapojani koska turhat lupaukset ovat turhia.
Toivon että maisema olisi juuri tällainen rauhallisen huoleton, ei lisää suuria suruja kun vanhatkin ovat vielä käsittelemättä. Nämä ovat niitä suuria asioita joita toivon, en tässä lähde käsittelemään maailman rauhaaastaavia teemoja, ne ovat oma lukunsa.
Koska elämä muodostuu yksityiskohdista, jotakin konkreettista vielä. Aion jatkaa edelleenkin ratsastusta ja toivon, että minulla olisi mahdollisuuksia kehittyäkin siinä. Tässä yksi syy, miksi aloitin kuntosalilla käymisen - jaksaakseni ratsastaa paremmin. Aion siis myös jatkaa kuntosalilla käyntiä - välttämättömästä kylkiäisestä on muodostunut jo nyt elämää täydentävä harrastus. Tuolla pyörällä on kyllä tietty merkitys myös. Olen jo ennen uuttavuotta päättänyttänyt, että ryhdyn pyöräilemään vapusta alkaen osan työmatkoista. Siis en joka päivä.
Minulla on lähes tuliterä, peritty pyörä, jonka näkeminen tekee sekä iloiseksi että surulliseksi. Perin pyörän Leila Annelilta, hän sai sen pari vuotta ennen kuolemaansa 50-vuotislahjaksi iloisissa juhlissa, joita vietimme porukalla, vailla varjon häivää. No, ennen kuolemaansa hän kertoi haluavansa antaa sen minulle ja nyt se odottaa minua ja kevättä hänen asuntonsa eteisessä. Elämä on, sanoisi poikani filosofisen moniselitteisesti.
Mitä vielä? Ainon jatkaa ja kehittää molempia blogejani, tehdä kortteja kunhan ne eivät aiheuta stressiä sekä minejä aina kun ehdin. Niin ja käydä tietysti minikerhossa ja leffakerhossa edelleen.
Suurena hankkeena on nukkekotini, jonka yritän tehdä ilolla, ajatuksella ja huolella!
Työstäni en tässä juuri puhu, rakastan sitä mutta ehkä on aika katsella uusia suuntia. Uusia tapoja tehdä tai jotain. Se jääköön ensi vuoden mietintämyssyyn.
Perheasioista ja perheen toiveista en tässä puhu, sillä pyrin pitämään blogini enemmän omana henkireikänäni ja muutenkin - mitäpä minä muiden toiveita levittelemään!
Kommentit